13.08.2009 08:18
Pohjoismaisen kulttuuripisteen joukko muuttui entistä pohjoismaisemmaksi, kun mukaan liittyi norjalainen toimittaja Atle Syvertsen.
![]()
Klicka för att förstora
Pohjoismainen kulttuuripiste palkkasi Atlen uudeksi viestinnän neuvonantajaksi kesäkuun lopulla ja hän aloitti työt elokuun alussa.
Uuden työntekijän toimenkuvaan kuuluu erilaisia viestinnän tehtäviä. Elokuun aikana Atle osallistuu muun muassa Oslossa ja Färsaarilla järjestettäviin tiedotustilaisuuksiin.
Atle on opiskellut journalismia Oslossa ja suorittanut sekä Århusissa sijaitsevan Pohjoismaisen journalistikeskuksen pääkurssin että Telemarkin korkeakoulun kaksivuotisen kulttuuriohjelman. Hän on työskennellyt Aftenpostenin kirjeenvaihtajana Tukholmassa, ollut vuoropäällikkönä lehden taloustoimituksessa ja viimeksi toimituksen kehityspäällikkönä.
Pohjoismainen yhteistyö on ollut Atlen kiinnostuksen kohteena jo pitkään.
Hän iloitseekin siitä että asuu nyt Helsingissä ja sekä työskentelee että asuu Suomenlinnassa, tai kuten Atle sen itse asian ilmaisee ”asuu Suomen historian ympäröimänä”. Ja ainakaan vielä hän ei ole huomannut mitään suurempia kulttuuritörmäyksiä.
”Onhan se hieman erikoista asua maassa, jonka kieltä ei tunne. Mutta hyvin tämä on mennyt. Jotkut puhuvat ruotsia ja jotkut muut englantia. Sitä paitsi suomalainen ruisleipä on erinomaista!”, toteaa Atle.