14.04.2010 09:52
Kaikkiaan 23 taiteilijaresidenssiä kahdeksasta maasta saa rahoitusta liikkuvuusohjelmasta. Rahoitus avaa ovia vieraileville taiteilijoille muista Pohjoismaista ja Baltian maista.
Residenssit voivat ohjelman myöntämän rahoituksen avulla ottaa vastaan 2-4 vierailevaa taitelijaa vuodessa. Rahoitus kattaa vierailijoiden matkakustannukset ja noin kahden kuukauden mittaisen oleskelun.
Rahoitusta myönnettiin 23 residenssille yhteensä 293 000 euroa ja se on tarkoitettu kahdeksi vuodeksi.
Vierailusta kiinnostuneiden taiteilijoiden tulee olla suoraan yhteydessä rahoitusta saaneisiin residensseihin. Residenssit valitsevat itse vierailevat taiteilijat omien kriteeriensä mukaisesti.
Rahoitusta saaneet residenssit on valittu ohjelman määrittelemien kriteerien mukaan. Residensseillä tule esimerkiksi olla taiteilijoille ja kulttuurin ammattilaisille tarkoitettua toimintaa ja tavoitteena tukea uutta luovaa taiteellista työtä. Residenssien tulee myös pystyä tarjoamaan työtilat useammalle taiteilijalle yhtä aikaa ja sillä pitää olla toimiva yhteistyö paikallisen taidekentän kanssa.
Tämä oli residenssituen ainoa hakukierros vuosina 2010-2011.
Seuraavat residenssit saivat rahoitusta vuosille 2010-2011
Suomi:
HIAP
Arte
Platform
Ptarmigan
Islanti:
Institute of Gunnar Gunnarsson
Skaftfell Center for Visual Art
Nes Artist Residency
Norja:
Hordaland kunstsenter
Troms Fylkeskultursenter
Nordnorsk landsdelsscene for dans
Ruotsi:
weld
Botkyrka konsthall
Baltic Art Center
BAC/Fabrikken/Hordaland
EMS
Dansens Hus
Tanska:
Fabriken for Kunst og Design
SAiR (under VAK)
Viro:
Mooste KülalisStuudio MTÜ
NGO 2.tants
Liettua:
Nida Art Colony
Tulips & Roses
Latvia:
Ventspils House
Residenssien omat sivut
Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelma