A A A

Liikkuvuustukea 71 hakijalle

08.04.2010 08:11

Kaikkiaan 71 taiteen ja kulttuurin ammattilaiselle myönnettiin liikkuvuustukea vuoden ensimmäisellä hakukierroksella.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurin alan liikkuvuusohjelmaan jätettiin kaikkiaan 254 hakemusta, jotka asiantuntijaryhmä on nyt arvioinut. Hakemusten määrä oli 20 prosenttia suurempi kuin viime vuoden vastaavalla kierroksella, jolloin hakemuksia jätettiin 210.

Liikkuvuustukea myönnettiin tällä kierroksella yhteensä 99 410 euroa. Tukea myönnetään matkakohteen mukaan määräytyvä kiinteä summa.

Liikkuvuustuki on yksi liikkuvuusohjelman kolmesta osiosta. Ohjelma rahoittaa lisäksi verkostojen perustamista ja Pohjoismaissa ja Baltian maissa sijaitsevia taiteilijaresidenssejä.

Ohjelman rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto ja Baltian maat. Viro, Latvia ja Liettua tulivat mukaan ohjelmaan vuonna 2009.

Liikkuvuustuen seuraava hakukierros on käynnissä. Hakuaika päättyy 21.4.2010.

Rahoitetut projektit

Skriv en kommentar

Twitter

TILAA POHJOISMAISEN KULTTUURIPISTEEN UUTISKIRJE