06.05.2010 08:14
Hakukierrokselle jätettiin kaikkiaan 74 hakemusta.
Verkostorahoitusta myönnetään projekteille, jotka rakentavat taide- ja kulttuurikentän toimijoiden välistä yhteistyötä. Verkostojen toivotaan myös kehittävän kumppanuuksia ja auttavan toimijoita oppimaan toisiltaan.
Lyhytaikaista verkostotukea myönnetään korkeintaan vuodeksi. Rahoitusta voi saada enimmillään 25 000 euroa ja 70 prosenttia projektin kokonaiskustannuksista.
Rahoitusta voivat myöntää henkilöille, instituuteille ja järjestöille, jotka asuvat tai sijaitsevat jossakin Pohjoismaassa tai Baltian maassa. Projektiin pitää osallistua vähintään kolme maata/itsehallintoaluetta. Baltian maat liittyivät ohjelmaan vuonna 2009 ja osallistuvat nyt samoilla ehdoilla kuin Pohjoismaat.
Seuraava hakukierros on syksyllä, 15.9 – 3.11.2010. Samaan aikaan on avoinna myös pitkäaikaisten verkostojen hakukierros, josta rahoitetaan kolmevuotisia projekteja.
Lue lisää liikkuvuusohjelmasta
Rahoitetut verkostot