Carnagie Art Award islantilaiselle taiteilijalle
28.05.2009 08:04
Pohjoismaisen taidepalkinnon Carnegie Art Awardin 2010 voittajat on julkistettu. Ensimmäisen palkinnon sai islantilainen taiteilija Kristján Guðmundsson maalauksistaan, jotka palkintolautakunnan mukaan yhdistävät eri materiaaleja ja ajatuksia puhutteleviksi taideteoksiksi. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa islantilaiselle taiteilijalle.
Klicka för att förstora
Toinen palkinto myönnettiin ruotsalaiselle Kristina Janssonille teoksesta Winchestersvit. Kolmannen palkinnon sai niinikään ruotsalainen Felix Gmelin installaatiostaan ”Ambiguous gestures”. Nuoren taiteilijan stipendin sai tänä vuonna Marie Søndergaard Lolk Tanskasta.
Kuningatar Margareta luovuttaa Carnegie Art Award –palkinnot Kööpenhaminassa 17 syyskuuta. Tuomariston valitsemat teokset lähtevät sen jälkeen kiertueelle Pohjoismaiden pääkaupunkeihin sekä Lontooseen, Pekingiin ja Nizzaan.
Carnegie Art Award perustettiin vuonna 1998 tukemaan modernia pohjoismaista maalaustaidetta ja tukemaan Pohjoismaissa syntyneitä tai asuvia taiteilijoita. Palkinto on yksi maailman suurimmista taidepalkinnoista. Voittajat saavat yhteensä noin 2,1 miljoonaa ruotsin kruunua. Palkintoa haki tänä vuonna kaikkiaan 148 taiteilijaa.
Lisätietoja Carnagie Art Awardista:
www.carnegieartaward.com