Kuka voi hakea?
Pohjoismaiden ja Baltian maiden kulttuurialan liikkuvuusohjelmasta rahoitusta voi hakea seuraavasti:
Liikkuvuustuki
- kaikkien taiteen alojen ammattitaiteilijat ja kulttuurin ammattilaiset, jotka asuvat jossakin Pohjoismaassa tai Baltian maassa
- vuodesta 2012 myös pienet ryhmät (enintään 6 hklöä), joiden jäsenet matkustavat samana ajankohtana, samasta paikasta samaan kohteeseen
- tukea ei pääsääntöisesti myönnetä valtion virkamiehille eikä valtion virastojen työntekijöille
- opiskelijat ohjataan käyttämään Nordplus-ohjelmaa
Verkostotuki
- Pohjoismaissa ja Baltiassa toimivat kulttuuri- ja taidelaitokset, järjestöt ja taiteenharjoittajat eri ammatillisilla tasoilla ja aloilla
- etusijalla ovat uudet monikulttuuriset ja useiden taide- ja kulttuuritoimijoiden väliset verkostot ja yhteistyöhankkeet
- verkosto voi koostua yhteistyökumppaneista, jotka ovat:
a) vähintään kolmesta Pohjoismaasta tai Gröönlannista, Färsaarilta ja Ahvenananmaalta tai
b) vähintään kolmesta Baltian maasta tai
c) yhdistelmä, johon kuuluu vähintään kolme kumppania, jotka ovat vähintään kolmesta eri Pohjoismaasta, Gröönlannista, Färsaarilta, Ahvenananmaalta tai kolmesta Baltian maasta
- tästä periaatteesta voidaan poiketa kulttuuripoliittisesti painavista syistä
- verkostoon voi kuulua myös kumppaneita, jotka eivät toimi Pohjoismaissa tai Baltiassa.
Residenssikeskusten tuki
- kaikkien taiteenalojen taiteilijaresidenssit Pohjoismaissa ja Baltiassa
- järjestöt tai ryhmät, joilla on uusia, taiteilijaresidenssitoimintaa koskevia aloitteita
- yksittäiset taiteilijat eivät voi hakea.