Liikkuvuustuki
Liikkuvuustuki on suunnattu Pohjoismaiden ja Baltian maiden koko taide- ja kulttuurikentälle: kaikkien taiteenalojen ammattitaiteilijoille, kaunokirjailijoille, kääntäjille, kuraattoreille, tuottajille, kulttuuritoimittajille, kulttuurintutkijoille jne.
- kaikkien taiteenalojen ammattilaiset voivat hakea oleskeluapurahaa toiseen Pohjoismaahan tai Baltian maahan, kuin siihen missä ovat vakituisesti kirjoilla
- oleskeluapuraha kattaa oleskelukustannukset 1-10 päivän ajan kahdessa kategoriassa (pääkaupunkiseutu, muu maa)
- huomaa, että hakijan ja matkustajan tulee olla sama henkilö
- rahoitusta myönnetään yksityishenkilöille ja korkeintaan 6 hengen ryhmille
- organisaatioille ei myönnetä tukea
- ryhmähakemuksessa tulee kaikkien jäsenten matkustaa samana ajankohtana, samasta paikasta samaan määränpäähän
- asiantuntijat päättävät jos ja kenelle ryhmäläisistä myönnetään tukea
- yksi henkilö voi lähettää ainoastaan yhden hakemuksen per moduuli ja hakukierros
- huomaa myös, että ensimmäinen mahdollinen matkustuspäivä on kaksi (2) kuukautta viimeisen hakupäivän jälkeen
Tukisumma määräytyy kiinteän päivärahan sekä kiinteän keskimääräisen matka-apurahan mukaan sekä matkustuspäivien ja määränpään mukaan:
Päiväraha 
Matka-apuraha 
Vanhat kriteerit jotka koskevat vuoden 2011 loppuun mennessä myönnetyjä tukia