![]()
10. syyskuuta 2008 oli historiallinen päivä, sillä silloin esitettiin ensimmäinen färsaarelainen ooppera, josta oli tehty virolainen versio. Esitys oli intensiivisen projektin tulos. Osallistujia oli Virosta, Färsaarilta ja Islannista.
”The Madman’s Garden (Mielipuolen puutarha) on todella jännittävä ooppera, ja olen iloinen siitä, että virolaisella yleisöllä on tilaisuus nähdä se. Ooppera on nykyaikainen, mutta klassisia elementtejä on sekä musiikissa että draamassa. Perinteinen, mutta aikaansa seuraava ooppera”, sanoo projektikoordinaattori Greta Kobi.
Oopperaesitys perustuu färsaarelaisen kirjailijan William Heinesenin käsikirjoitukseen ja färsaarelaisen säveltäjän Sunleif Rasmussenin musiikkiin. Ohjaaja on virolainen Veronika Portsmuth, ja esiintyjiä on kaikista osallistujamaista. Laulut esitetään osittain fäärin kielellä, osittain viroksi.
Projektin toteuttaminen on ollut nuorille taiteilijoille suuri elämys. Osallistujat eivät tunteneet ennestään toisiaan, mutta viiden kuukauden intensiivinen yhteistyö on lähentänyt ryhmän jäseniä toisiinsa.
”Kulttuurierot ovat epäilemättä rikastuttaneet projektia. Artistit ovat oppineet toisiltaan ja löytäneet uusia synergioita. He tulevat ehdottomasti työskentelemään yhdessä myös tulevaisuudessa”, sanoo Kobi.
The Madman’s Gardenin virolaisen version tuottaminen sai tukea taide- ja kulttuuriohjelman tuotantopainotteisen toiminnan moduulista. Projektiin kuuluivat myös Viron musiikki- ja teatteriakatemiassa pidetyt luennot pohjoismaisesta oopperasta.
The Madman’s Garden esitettiin Pohjoismaisilla taidefestivaaleilla Tallinnassa 10. -12.9.2008.