"The Fantomat" in Balchik (Bulgaria), Dritëro Kasapi (Ruotsi) ja Venelin Shurelov (Bulgaria) Kuva: Venelin Shurelov
Laaja kansainvälinen tuotanto SEAS tuo yhteen Pohjanmeren ja Mustanmeren: kaksi toisistaan etäällä sijaitsevaa aluetta, joilla on edessään samantyyppiset haasteet. Taiteellisten tulkintojen kautta festivaali käsittelee kaupunkikuvan uudelleen muokkaantumista ja ympäristöä Euroopan rannikkoalueilla.
SEAS vie performanssin, teatterin, videon, installaatiot, tanssin ja musiikin uusiin esiintymispaikkoihin sekä suoraan kadulle. Tavoitteena on luoda puitteet taiteellisille kohtaamisille sekä eri alueilta tulevien taiteilijoiden yhteistuotannoille.
Black/North SEAS:in ensimmäinen osa totetutettiin keväällä 2008 Mustanmeren rannikkokaupungeissa, yhteistyössä pohjoismaisten taiteilijoiden ja paikallisten taideyhteisöjen kanssa. Elo-syyskuussa 2009 tämä liikkuva festivaali tuo taiteilijoita ja tuottajia Mustanmeren alueelta Pohjanmeren rannikkovaltioihin: Tanskaan, Ruotsiin, Norjaan ja Englantiin.
Kokonaisuudessaan festivaali toteutetaan yhteistyössä yli 60 yhteistyökumppanin kanssa ympäri Eurooppaa.
“Projektin toteutus on onnistunut yli kaikkien odotusten. Suurimmaksi osaksi varmaan siksi, että kaikki osallistujat ovat myös olleet projektin osa-omistajia. Kyseessä ei siis ole vain kiertävä sirkuskaravaani, vaan vastuu projektista on jaettu kaikkien osanottajien kesken”, kertoo Chris Torch, Tukholmassa sijaitsevan itsenäisen tuotantoyhtiö Intercultin taiteellinen johtaja.
“Kovaa työtä ja monia työmatkoja. Tärkeintä tässä on jatkuvuus. Täytyy ottaa yhteyttä uudelleen ja uudelleen sekä muistaa pitää yllä näitä kontakteja”, Chris Torch kommentoi kansainvälisen yhteistyöverkoston luomisen ja ylläpitämisen haasteita.
“Kaikkein tärkeintä on eri osallistujista ja rahoittajista koostuva mosaiikki. Kukaan ei voi toteuttaa tällaista projektia yhteistyössä ainoastaan yhden ison partnerin tai rahoittajan kanssa. Kaikki tuovat oman osansa pitopöytään. Pohjoismaisen rahoituksen ansiosta pystyimme esimerkiksi nostamaan esiin pohjoismaiset osallistujat, mikä olisi ollut mahdotonta ilman tätä tukea.”
SEAS on vuodesta 2003 toiminut yhteistyöfoorumi. Projektin ensimmäinen osa toi yhteen Itämeren ja Adrianmeren rannikkoalueet. Black/North SEAS:in jälkeen tarkoitus on jatkaa työtä Välimeren alueella vuonna 2011.
Lue lisää projektista sivulla www.seas.se. Katso missä ja milloin voit osallistua festivaalin ohjelmaan sen matkalla Pohjanmeren rannikkokaupungeissa.
Projekti on saanut tukea Taide- ja kulttuuriohjelman Tuotantopainotteisen toiminnan ja levityksen moduulista.